首页> 外文OA文献 >Nuorten siirtymät työmarkkinoille Suomessa. Työmarkkinauratyypit ja niihin vaikuttavat sosioekonomiset ja alueelliset tekijät Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineiston valossa.
【2h】

Nuorten siirtymät työmarkkinoille Suomessa. Työmarkkinauratyypit ja niihin vaikuttavat sosioekonomiset ja alueelliset tekijät Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineiston valossa.

机译:年轻人进入芬兰的劳动力市场。根据1987年《国家出生队列》数据,劳动力市场职业的类型以及影响他们的社会经济和区域因素。

摘要

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten työmarkkinasiirtymiä. Siirtymiä kuvataan tyypittelemällä nuorten toimintaa työmarkkinoilla. Tyypitellyssä verrataan töissä tai opiskelemassa olevia nuoria työttömänä tai työmarkkinoiden ulkopuolella oleviin nuoriin. Toimintaa työmarkkinoilla seurataan kolmessa ajankohdassa (2008, 2010 ja 2012), nuorten ollessa 21—25 -vuotiaita. Tyypittelyn pohjalta nuorille luodaan työmarkkinauratyyppejä, jotka kuvaavat erilaisia työmarkkinasiirtymiä. Kiinnostuksen kohteena on etenkin se, ovatko nuoret kiinni työmarkkinasiirtymiä tukevissa ja myöhempää työelämään kiinnittymistä edistävissä toiminnoissa vai eivät. Tutkielma linkittyy keskusteluun nuorten syrjäytymisestä, jota lähestytään usein juuri nuorten koulutus- ja työmarkkinatilanteiden kautta.Työmarkkinauria selittäviä tekijöitä tarkastellaan nuoren sukupuolen, koulutuksen, vanhempien koulutuksen, vanhempien saaman toimeentulotuen ja asuinpaikan mukaan. Asuinpaikan vaikutusta tarkastellaan lapsuudessa ja nuoressa aikuisuudessa. Tutkielma on otteeltaan kvantitatiivinen. Aineistona käytetään THL:n ylläpitämää Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoa, jossa on seurattu samoja nuoria sikiöajalta nykypäivään eri viranomaisrekistereiden kautta. Tutkielma pohjautuu kokonaisaineistoon (N=57 641). Menetelminä käytetään ristiintaulukointia ja multinomiaalista logistista regressiota.Tulosten perusteella työmarkkinasiirtymät näyttäytyivät sujuvina suurimmalle osalle nuorista. Tutkielmassa 81,5 prosenttia nuorista sijoittui työmarkkinauratyypeille, joille oli leimallista työssäkäynti tai opiskelu kaikkina tutkimusvuosina. Tutkielmassa erotettiin myös joukko nuoria, joille työmarkkinasiirtymät koostuivat pääosin työttömyydestä tai työmarkkinoiden ulkopuolella olemisesta. Näitä nuoria oli 6,1 prosenttia kohortista. Koulutusaste vaikutti työmarkkinasiirtymiin selvästi eniten ja vaikeuksia työmarkkinasiirtymissä kohtasivat eniten nuoret, jotka olivat perusasteen tutkinnon varassa vielä 21-vuotiaana. Vanhemman matala koulutus ja vanhemman saama toimeentulotuki olivat myös yhteydessä työmarkkinasiirtymiin liittyviin katkoksiin. Asuinpaikka vaikutti uratyypeille sijoittumiseen siten, että kaupunkimaisilla alueilla asuvat nuoret olivat todennäköisemmin koko ajan opiskelemassa tai töissä kuin muilla alueilla asuvat nuoret. Asuinpaikka lapsuudessa ei vaikuttanut työmarkkinasiirtymiin. Tulosten perusteella nuorten työmarkkinasiirtymiä tukevat järjestelmät näyttäytyvät Suomessa pääosin toimivina, mutta niitä tulisi kehittää nuorten erilaiset tilanteet ja tuen tarve huomioiden.
机译:本文研究了芬兰年轻人的劳动力市场转型。过渡是通过代表年轻人在劳动力市场上的活动来描述的。分类将工作或学习中的年轻人与失业或处于劳动力市场之外的年轻人进行比较。对劳动力市场活动进行了三次监测(2008年,2010年和2012年),其中21至25岁的年轻人。根据类型,为年轻人创建了描述不同劳动力市场转变的劳动力市场职业类型。具体而言,重点是年轻人是否参与支持劳动力市场过渡并促进以后融入工作生活的活动。论文与关于排斥年轻人的辩论有关,而辩论通常是通过年轻人的教育和劳动力市场情况来进行的。在儿童期和成年期检查居住的影响。本文的论文是定量的。所使用的资料是THL维护的1987年国家出生队列资料,该资料通过不同的官方记录从胎儿时代到今天一直跟踪着同一批年轻人。本文基于总数据(N = 57,641)。所使用的方法是交叉制表法和多项式逻辑回归,根据这些结果,劳动力市场的过渡对大多数年轻人而言似乎是平稳的。在论文中,有81.5%的年轻人处于劳动力市场职业类型,在所有研究年份中,这些职业都以就业或学习为特征。该研究还区分了一些年轻人,他们的劳动力市场过渡主要是失业或不在劳动力市场。这些年轻人占同期人数的6.1%。显然,教育水平对劳动力市场的过渡影响最大,而仍依赖初级教育的21岁年轻人在劳动力市场过渡中面临的困难最大。父母教育水平低和父母的收入支持也与劳动力市场过渡的中断有关。居住地对职业类型的安排产生了影响,与其他地区的年轻人相比,住在城市地区的年轻人一直在学习或工作的可能性更高。童年时期的居留权并未影响劳动力市场的过渡。根据结果​​,支持年轻人的劳动力市场过渡的系统在芬兰似乎主要起作用,但在开发这些系统时应考虑到年轻人的不同情况和支持的需求。

著录项

  • 作者

    Sutela Elina;

  • 作者单位
  • 年度 2016
  • 总页数
  • 原文格式 PDF
  • 正文语种 fi
  • 中图分类

客服邮箱:kefu@zhangqiaokeyan.com

京公网安备:11010802029741号 ICP备案号:京ICP备15016152号-6 六维联合信息科技 (北京) 有限公司©版权所有
  • 客服微信

  • 服务号